SE-Team ja Honda - ylivoimaa enduron SM-avauksessa

Keravalaisen SE-Teamin ja Hondan enduron SM-kauden avaus Mikkelissä onnistui loistavasti, voitto tuli kolmessa luokassa. Vesisateiden ja lämpimän kelin pehmittämät spoorit olivat haastavia ja kolmen kierroksen mittainen kisa hyvä kuntopuntari kuukauden päästä ajettavaa Päijänteen ympäriajoa silmälläpitäen. 

 
 A-avoimen ja yleiskilpailun voiton otti Oskari Kantonen:

Kilpailu lähti käyntiin hyvin, vaikkakin aika varovaisesti ja virheitä vältellen, kuitenkin johdin kilpailua heti ensimmäisestä erikoiskokeesta alkaen. Ensimmäisellä kierroksella ainoat ongelmat johtuivat käsien puutumisesta, toiselle kierrokselle sain kuitenkin rentoutettua ajoa, eikä kädet enää vaivanneet. Luokkamme ennakkosuosikeista Pentti Nurminen loukkasi polvensa harjoituksissa ennen kilpailua, ja koko SM-sarjaa ajatellen pahin kilpakumppanini Jari Mattila satutti kilpailussa olkapäänsä. Sain siis hyvän etumatkan pisteissä pahimpiin kilpailijoihini nähden, vaikka olisin toivonut tiukempaa kisaa, loukkaantumistahan kukaan ei toivo kilpakumppaneilleen. Ennen viimeistä kierrosta varmuudeksi vaihdettiin kytkinlevyt, muuten pyörä toimi moitteettomasti.”
 
 A2504t-luokassa Miko Mellin otti luokkavoiton ja yleiskilpailun kakkossijan Oskari Kantosen jälkeen. Luokkavoitto SM-sarjassa oli Mikon ensimmäinen:

Ennakkoasetelmien takia kilpailu jännitti normaalia enemmän, mutta jännitys ei mennyt hukkaan. Reitti oli hyvä, paitsi kolmannella kierroksella reitti alkoi pettää, mutta mitään ihmeellistä hätää ei ollut. Oli positiivista, tulospalvelu toimi niin hyvin, että sai kierrosten välissä tietää tuloksia. Mieli on hyvä ja fiilis korkealla! Päijänettä odotellessa.”
 
 Samassa luokassa Juha-Pekka Tirkkonen oli neljäs.:

Kilpailu sujui hyvin, paitsi pari kaatumista ennen loppua. Pyörä toimi loistavasti koko kilpailun ajan.”
 
 Varusmiespalvelusta suorittava Tuomo Karsisto sijalla 11:

Päivään sattui muutamia kaatumisia, muuten ajo kulki.”
 
 V40-luokan voiton nappasi Sasu Enjala, pohja-ajat tulivat lähes jokaisella erikoiskokeella. Ja voitti vähän yli minuutilla:

Ajo kulki hyvin. Viidennellä maastokokeella ketjut lähtivät pois paikoiltaan, muuten päivä sujui ilman ongelmia”
 
Seuraavassa kilpailussa Kuhmoisissa 10.3. nähdään SE-Teamin Juha-Pekka Tirkkonen sekä Tuomo Karsisto. Nummisissa 17.-18.3. Tuomo Karsisto taistelee nuorten SM-pisteistä ja Sasu Enjala veteraanicupin pisteistä.
 
 


Takaisin listaukseen

Sulje
Sulje